Onko kulutusluotolla ja pikavipillä eroa?

Kulutusluotto ja pikavippi ovat molemmat suhteellisen lyhytaikaisia ja pienehköjä lainoja, mutta eroavat toisistaan lähinnä lainasumman ja laina-ajan suhteen.

Pikavipit eli pienlainat voidaan laskea kuuluvaksi kulutusluottoihin, sillä pikalaina on itseasiassa lyhytaikainen ja vakuudeton kulutusluotto. Puhekielessä kulutusluotoilla tarkoitetaan yleensä 1000 euron arvoisia tai suurempia lainoja, mikä erottaa kulutusluotot pikavipeistä. Pikavipit ovat yleensä pienehköjä, summaltaan 20 eurosta jopa 1000 euroon ja niiden laina-ajat vaihtelevat viikosta muutamiin kuukausiin. Tavallinen pikavippi maksetaan takaisin yhdessä tai kahdessa erässä, mutta suurempi kulutusluotto voidaan maksaa kuukausierinä jopa useampien vuosien aikana.

Muista lainoista, eli käytännössä pankkilainosta kulutusluotot eroavat siten, että kulutusluotot ovat pienempiä ja lyhyempiä kuin esimerkiksi asuntolainat ja ovat nimensä mukaisesti tarkoitettuja kulutukseen. Kulutusluottoja on sekä vakuudellisia että vakuudettomia. Esimerkiksi asuntolainaa tai yrityksen perustamiseen tarvittavaa pankkilainaa hakiessa lainan tarve käydään tarkkaan läpi pankin kanssa käytävässä lainanhakuprosessissa, mutta kulutusluoton saa otettua vapaasti haluamaansa käyttöön tarvitsematta perustella lainantarvettaan.

Pankkilainosta kulutusluotot eroavat myös lainanhakuprosessinsa kautta, sillä pankkilainoissa lainan saaminen kestää yleensä viikkoja. Vakuudettomia kulutusluottoja tarjoavat palvelut antavat useimmiten lainapäätöksen heti ja maksavat lainan tilille välittömästi hyväksytyn lainapäätöksen jälkeen lain sallimina aikoina, eli kello 7-23 välillä. Myös pankit tarjoavat omia kulutusluottojaan, joiden ehdot, edut ja lainapäätöksiin kuluvat ajat voivat vaihdella merkittävästikin vakuudettomia kulutusluottoja tarjoavista palveluista.

Pikavipin ja kulutusluoton välinen ero ei ole tarkkaan määritelty, ja useissa yhteyksissä kulutusluotoista puhuttaessa tarkoitetaan myös pikavippejä. Lisäksi eri luottoja tarjoavat palvelut voivat määritellä vapaasti kulutusluoton ja pikavipin välisen rajan. Osa palveluista kutsuu kulutusluotoksi yli 400 euron arvoisia lainoja, kun toiset tarjoavat pikavippinä vielä 1000 euron lainaa.

Myös suurehkoja lainoja voidaan tarjota pikavipin nimellä. Laki säätelee pikavippejä kulutusluottoina, joten niitä koskevat samat säädökset esimerkiksi luotonantajan rekisteröitymisestä ja sallituista ajoista, jolloin laina voidaan maksaa hakijan tilille. Esimerkiksi Kuluttajavirasto määrittelee kulutusluotoksi kaikki elinkeinoharjoittajan tarjoamat luotot määrästä, laina-ajasta ja luoton käyttötarkoituksesta riippumatta. Osa tahoista sisällyttää kulutusluottoihin myös kauppojen osamaksukaupat ja luottokorttiluotot.