Positiivinen luottorekisteri vähentäisi ylivelkaantumista

Kansanedustaja Sampsa Kataja sanoi A-Talk ohjelmassa velallisille syntyvän ongelmia, kun pikavippejä otetaan toinen toisensa päälle, eikä velkaantumiskierrettä katkaista ajoissa. Kierteen katkaiseminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, sillä pikalainapalvelut, eivätkä edes pankitkaan, näe asiakkaalla jo olemassa olevia velkoja. Näin lainanhakija voi siis käytännössä valehdella olevansa velaton, eikä luotontarjoaja saa tietää totuutta mistään.

Ohjelmassa oli pikavippejä puolustamassa OPR-Vakuus Oy:n toimitusjohtaja Richard Rosenius, jonka mielestä myös pikavippien ottaminen muiden velkojen päälle on todellinen ongelma. Rosenius onkin esittänyt mm. Suomen Pienlainayhdistyksen tavoin ratkaisuksi positiivista luottorekisteriä, josta nähtäisiin maksuhäiriömerkintöjen lisäksi myös asiakkaalla jo olemassa olevat lainat ja muut velat. Näin velkakierre voitaisiin katkaista ajoissa.

Kun ihmisten alkaviin velkakierteisiin voitaisiin tarttua jo niiden alkuvaiheissa, maksuhäiriömerkinnät luonnollisesti vähenisivät. Positiivisesta luottorekisteristä voisi mahdollisesti olla hyötyä myös kuluttajille, kun luotontarjoajat näkisivät kuluttajien mahdollisista maksuhäiriömerkinnöistä ensinnäkin milloin merkintä on tullut, mutta myös että onko merkintään johtanut velka jo maksettu takaisin. Näin myös maksuhäiriömerkinnän saaneiden kuluttajien voisi olla mahdollista saada lainaa.

Eduskunta on kuitenkin ollut syystä tai toisesta positiivista luottorekisteriä vastaan. Yli 120 kansanedustajaa on allekirjoittanut Sampsa Katajan tekemän lakialoitteen, jonka päämääränä on kieltää pikavipit. Yli 140 kansanedustajaa taas on kirjoittanut Lenita Toivakan ajaman lakialoitteen, joka toisi pikavippitoimintaan huomattavia tiukennuksia. Välillä tuntuukin, että eduskunnassa mielletään helpommaksi kieltää koko pikavippitoiminta, kuin että puututtaisiin epäkohtiin niiden ratkaisemiseksi.