Suomen Pienlainayhdistys ilmoitti torstaina julkaistussa tiedotteessaan aloittavansa kampanjan jäsenyritystensä ja asiakkaiden oikeuksien puolesta.
Kampanjalla yhdistys pyrkii kiinnittämään suuren yleisön ja päättäjien huomion pienlainatoimintaan liittyviin tosiasioihin. Keskiviikkona pikalainatoiminnan täyskieltoa ajava lakialoite luovutettiin eduskunnalle. Lakialoitteen allekirjoitti yhteensä 116 kansanedustajaa.
Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusiston mukaan pienlainoja koskeva julkinen keskustelu on tunnepohjaista ja siinä on esitetty väitteitä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Kuusiston mukaan Pienlainayhdistys haluaa tuoda esiin tosiasioita omasta toimialastaan.
Kampanjassa tietoa levitetään muun muassa lehti-ilmoituksin, joilla pyritään ohjaamaan päättäjiä ja kansalaisia tutustumaan yhdistyksen kampanjasivuihin. Sivuille on koottu kymmenen tosiasiaa pienlainoista ja pienlainatoiminnan taustoja kertovia tietoja. Kampanjasivut valaisevat muun muassa pienlainojen todellisia käyttökohteita, kertovat ketä pienlaina-asiakkaat todellisuudessa ovat, kuvaavat tilastoin pikavippien todellisia kustannuksia ja kuvaavat pienlainojen luultua pienempää vaikutusta luottohäiriöihin ja ylivelkaantumisongelmiin.
Tietopaketissa kuvataan muun muassa pienlainojen käyttökohteita. Pelivelkojen tai juhlimisen sijaan pienlainoja käytetään todellisuudessa lähinnä arkisten menojen ja tulojen tasapainottamiseen. Yleinen pienlainan käyttökohde on yllättävä rahanmeno, joka vaatii nopeaa rahoitusta. Vippejä otetaan tyypillisesti arkipäivän kulujen rahoittamiseen ennen seuraavaa palkkapäivää tai eläkettä. Syksyllä 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia pienlainan ottaneista asiakkaista kertoo käyttäneensä pikalainoja korkeintaan kaksi kertaa. Pikavippiasiakkaiden keskuudessa niin kutsuttu vippikierre ei siis ole tutkimuksen mukaan yleinen ongelma. Yhdistyksen kampanjasivuston mukaan pienlainoja käytetään satunnaisesti ja todelliseen tarpeeseen.
Kuusisto toteaa, että jokaisella on oikeus mielipiteensä, mutta erityisesti lainsäädännön tulee perustua tosiasioihin. Yhdistys ja sen jäsenyritykset pyrkivät saamaan pienlaina-alalle selkeämpi ja tiukempia pelisääntöjä, jotta alalle tulemisen kynnystä voitaisiin korottaa ja kuluttajan etuja puolustaa entistä paremmin.