Pikavippeihin vaaditaan rajoituksia ja pikalainoja syytetään korkeista kuluista ja jopa koronkiskonnasta. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että pankista pienen lainan saaminen on käytännössä mahdotonta ja pankkien lainat ovat jopa pikavippejä kalliimpia.
Tutkimus toteutettiin mystery shopping -tutkimuksena, jossa asiakkaana esiintyneet tutkijat yrittävät hakea 10 eri pankista eri puolta Suomea 200 euron suuruista lainaa nopeaan rahantarpeeseen. Tutkimuksessa oli mukana pankkien konttoreita 7 eri pankkiryhmästä.
Tutkituista pankeista yhdestäkään ei saanut pientä 200 euron lainaa nopeaan tarpeeseen. Pankit eivät myönnä niin pieniä lainoja, koska jo pelkät lainan perustamiskulut voivat olla 150 euroa. Lisäksi pankkien lainat eivät sovellu nopeaan tarpeeseen, sillä lainan saanti kestää viikkoja. Pankit vaativat lainaa hakevalta asiakkaalta myös sitoutumista pitkäaikaiseksi asiakkaaksi, eli käytännössä avaamaan tilin pankkiin.
Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusisto kertoi ennen varsinaista tutkimusta Tampereella tehdystä koekierroksesta. Kuusiston mukaan yhdelle kysyjistä jopa naurettiin päin naama pankissa.
Sanomalehti Turkulainen teki vastaavanlaisen kyselyn turkulaisista pankeista ja päätyi samaan lopputulokseen. Esimerkiksi Turun Seudun Osuuspankista ei saanut lainkaan alle 1000 euron lainaa. Liedon Säästöpankissa ja Handelsbankenissa minimilaina oli jopa 2000 euroa. Aktiasta taas ei saanut minkäänlaista vakuudetonta pienluottoa.
Kuusiston mukaan pikavippien täyskiellon vaatiminen on epäreilua, sillä alalla on jo olemassa pelisäännöt ja pikavippejä säädellään lailla. Kuusiston mukaan lakia ei tule muuttaa, sen valvontaa tehostaa, mikäli väärinkäytöksiä ilmenee.
Kuusiston mukaan paras keino ylivelkaantumisen estämiseen olisi niin kutsuttu positiivinen luottorekisteri, josta lainanantajan olisi tarkistettava luotonhakijan velkatilanne ennen kuin lainan voi myöntää. Positiivinen luottorekisteri on jo käytössä suurimmassa osassa Euroopan maita.
Lähde: Turkulainen