US: Eduskunta äänestää pian pikavipeistä

Eduskunnassa on valmisteltu lakiesitystä pikavippipalveluiden kieltämisestä ja toiminnan rajoittamisesta. Eduskunta äänestää lakialoitteista äänestetään kahden viikon kuluttua.

Lakialoitteen vikavippien täyskiellosta laittoi alulle Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja. Hän toteaa Uudelle Suomelle lakialoitteen pikavippitoiminnan rajoittamisesta olevan ainoastaan varakeino, mikäli täyskielto ei toteudu lakipykälien takia. Rajoittavan lakiesityksen tarkoituksena on rajata pikavippien korkoja, pidentää myöntämisakoija ja rajoittaa myös kuluja.

Oikeusministeriön valmistelujen mukaan kieltämisessä voi tulla esteeksi perustuslaissakin säädetty ammatinharjoittamisen vapaus ja kilpailurajoitus. Myös EU:n lainsäädäntö voi tulla täyskiellon toteuttamista vastaan. Molempiin lakialoitteisiin kerättiin samanaikaisesti nimiä ja täyskieltoa ajavaan lakialoitteeseen saatiin yhteensä 126 kansanedustajan nimet.

Katajan mukaan kukaan ei vastustanut lakialoitetta, mutta useat kansanedustajat eivät osanneet ottaa kantaa täyskieltoon perehtymättä ensin asiaan. Osa kansanedustajista halusi selvittää perustuslailliset kysymykset, kertoo Kataja Uudelle Suomelle.

Pikavippien kieltoon ja rajoituksiin liittyviä seikkoja on pohtinut oikeusministeriön nimeämä työryhmä. Työskentelyä varten on kerätty tietoja, kokemuksia ja mielipiteitä myös kansalaisilta oikeusministeriön Kansalaisfoorumin kautta. Raportti käsitellään eduskunnassa lakialoitteiden kanssa.

Kataja uskoo, että täyskielto tulee voimaan, mikäli suurin osa kansanedustajista on edelleen täyskiellon kannalla. Kataja uskoo lakiuudistuksen tulevan voimaan jopa jo kevään aikana.

Lähde: Uusi Suomi